Päättäjien käsittelyyn on tulossa esitys uudesta tuntijaosta, jossa esitetään liikunnan, historian ja yhteiskuntaopin tuntimäärän lisäämistä. Hyviä aineita kaikki, mutta tietenkin ongelmaksi tulee, että mitä karsitaan, jos jotain lisätään. Ja sen myötä keskustellaan jälleen uskonnonopetuksen asemasta.
Uskonnonopetuksen kannattajat perustelevat oppiainetta monilla eri syillä, mistä ehkä painavimmat argumentit kohdistuvat omien elämäntaitojen hallintaan ja monikulttuurisuuskasvatukseen.
Jätän tällä kertaa yksilön elämäntaidolliset kysymykset kokonaan käsittelemättä ja pohdin muutaman ajatuksen verran monikulttuurisuutta.
Kuva: newtoncountryday.org
Itse pidän yleissivistykseen kuuluvana, että suurten maailmanuskontojen perusteet tunnetaan. Kulttuurien välisten erojen ymmärtäminen vaatii sen kontekstin ymmärtämistä, mistä ihmisten arvot ja yhteiskunnan lait nousevat. Tämä mahdollistaa hedelmällisen debatin vaikkapa muslimin tai hindun kanssa kunnioittaen hänen taustaansa, mutta pitäen arvossaan omaa länsimaista perintöä. Jos heidän kanssa toimittaessa ei tunne omaa taustaansa tai ilmoittaa suoraan, ettei sillä ole mitään merkitystä, se kertoo vastapuolelle suoraan, ettei myöskään hänen tärkeänä pitämillään asioilla ole toiselle osapuolelle mitään merkitystä. Tällöin on käytännössä mahdotonta saada keskustelukumppanin arvostusta ja luottamusta, joka on toimivan yhteistyön perusta. Vaikka Suomessa uskontojen merkitys on heikentynyt, valtaosassa maailmaa se kasvaa. Hyvän yhteistyön rakentaminen tai bisneksen tekeminen vaatii toisen osapuolen tuntemista. Ja se vaatii henkilön taustan tuntemista, johon liittyy myös uskonnollinen konteksti. Haluttiinpa sitä tai ei.
Suomessa on tulossa auki valtava määrä työtehtäviä työvoimavaltaisilta aloilta ja koska suomalaiset eivät pysty hoitamaan kaikkea itse, tarvitaan väistämättä ulkomaista työvoimaa. Miten eri kulttuuri- ja kielitaustan omaavat ihmiset sopeutuvat suomalaisiin työpaikkoihin siten, että työnantaja, työntekijä ja asiakas voittavat? Kas tässä pulma ja haaste! Ei ylivoimainen, mutta vaativa, sillä se vaatii uskontojen tuntemista ja niiden arvojen / oppien kanssa oikealla tavalla pelaamista.
Olen vakuuttunut siitä, että uskontojen sekä eettisten ja moraalisten rakenteiden tunteminen on välttämättömyys tulevaisuudessa pärjäämiselle niin yksityisen ihmisen, yritysten kuin organisaatioidenkin elämässä.
Ennen kuin jokin aine kuitenkin ajetaan alas, täytyisi pohtia, millaisia valmiuksia tulevaisuudessa tulisi olla.
Millainen yhteiskunta halutaan rakentaa ja millä keinoilla siihen päästään? Ihmisten täytyy olla kunnossa niin henkisesti kuin fyysisesti, taitavia sosiaalisesti ja monipuolisia kielellisesti. Mitä muuta? Tämän pohdinnan keskellä, rehellisesti, en näe välttämättömäksi nykyisenkaltaista uskonto-nimistä oppiainetta, vaan kannattaisin siirtymistä toisenlaiseen malliin, jota sovelletaan esimerkiksi Ranskassa etiikka-nimisenä oppiaineena sekä Ruotsissa ja Norjassa uskontotietona.
Tämän pohdinnan keskellä en näe myöskään välttämättömäksi nykyisenkaltaista matematiikan tai kielten opetusta. Enkä monia muitakaan aineita.